Yhdeltä tiskiltä kaikki konseptoinnista ylläpitoon, loistavaa. Mutta olennaista on, kuinka nopeasti palvelu muuttuu bisnekseksi. Tässä Reaktor on ilmiömäinen. -- Samuli Volanen, johtaja, Yritysasiakkaiden sähköiset palvelut, Elisa Oyj Reaktor on kumppanimme uusien palvelujen rakentamisessa. Monimutkaisessa järjestelmäympäristössä toimiminen ei ole heille ongelma. Reaktorilaisten kanssa on aina mukava työskennellä. -- Juha Suutala, toimitusjohtaja, Tieto-Tapiola Olemme erittäin tyytyväisiä, että juuri Suomen tuotekehityksestä on tullut Ericssonilla globaali referenssi. Reaktorin valmennustiimi on auttanut meitä näkemään asiat uudella tavalla. -- Ari Jouppila, tuotekehitysjohtaja, Ericsson Finland

Näkyviä tuloksia. Nopeasti.

Asiakkaamme haluavat meiltä apua liiketoimintakriittisten järjestelmien ja palvelujen kehittämiseen. Heille yhtä tärkeää kuin asiantuntemuksemme on se, että osaamme kuunnella. Ymmärrämme palvelun tai järjestelmän merkityksen liiketoiminnalle ja sen, mikä kehitystyössä on olennaista – investoinnista saatava tulos.

Case ribbon Pikkukuva Elisa Yritysten verkkokaupan etusivusta Pikkukuva Elisa Yritysten verkkokaupan puhelinkatalogista Pikkukuva Elisa Yritysten verkkokaupan liittymäkatalogista

Elisa Yritysten verkkokauppa

Verkkokauppa auki puolessa vuodessa

Liiketoimintakriittisen palvelun lanseerauksessa on olennaista saada toimiva versio julki ja tuottavaksi mahdollisimman nopeasti. Elisa Yritysten verkkokauppa oli vaativa hanke, joka vietiin läpi vaativassa aikataulussa.

Liiketoimintakriittinen palvelu

Elisa tarvitsi verkkokaupan yrityksille. Tilaamisen piti olla helppoa ja toimitusketjun automatisoitu. ”Valitsimme Reaktorin päätoimittajaksi, koska Reaktor on jo aiemmin todistanut kykynsä läpiviedä tehokkaasti haastavia it-projekteja”, kertoo Elisan yrityspalveluista vastaava johtaja Samuli Volanen.

Toiminnassa 6 kuukaudessa

Teimme, kuten oli pyydetty. Olennaista oli, että palvelu on toiminnassa ja tuottaa tulosta mahdollisimman nopeasti. ”Jo puolessa vuodessa saimme tuotantoon palvelun, joka on saanut kiitosta helppokäyttöisyydestä ja nopeudesta”, Volanen kertoo.

Uusia versioita monta kertaa viikossa

Kehitystyö ei lopu valmistumiseen. ”Kaupasta julkaistaan useita kertoja viikossa uusi versio, jota on parannettu asiakkaiden palautteen perusteella”, Volanen toteaa.

Elisa Yritysten verkkokauppa sai kunniamaininnan Grand One -kilpailussa ja kiitosta erityisesti käytettävyydestään. Lue lisää

Tutustu verkkokauppaan: oma.elisa.fi/yrityksille/verkkokauppa

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä: , puh. 045 670 9720.

Case ribbon Ericsson logo

Ericsson Finland

Kansainvälinen tuotekehitysorganisaatio ketteräksi

Ericssonin Mobile Media Gateway on tuotteena markkinajohtaja, mutta kiristyvä kilpailu vaatii oman tekemisen parantamista entisestään. Siksi Ericsson Finland teki päätöksen ketterien menetelmien käyttöönotosta koko 300 hengen organisaatiossa. Kumppaniksi ja organisaation valmentajaksi valittiin Reaktor.

Tähtäimessä täydellinen muodonmuutos

Suomen Ericssonilla päätettiin vuonna 2008, että osaamisalueiden mukaan järjestäytynyt tuotekehitys organisoitaisiin uudelleen. Monet esimerkit olivat osoittaneet, että toimintaa oli mahdollista tehostaa ja tuoteversioiden julkaisuja nopeuttaa ketterillä menetelmillä kuten Scrumilla ja Kanbanilla. Haaste oli kuitenkin mittava: tuotekehitysorganisaatiossa oli yli 300 ihmistä eikä markkinajohtajan kone saanut yskiä. Muutokseen lähdettiin yhteistyössä Reaktorin kanssa.

Muutos alkaa sisältäpäin

Perusajatus oli yksinkertainen: tehdä muutos sisältäpäin ja askel kerrallaan.

Reaktorin valmentajat jalkautuivat organisaation kaikille tasoille. Uutta tekotapaa lähdettiin opettelemaan ja kehittämään aluksi yhden pilottitiimin voimin. Kun se oli sisäistänyt moniosaavan ja itseorganisoituvan toimintamallin, aloitettiin mallin käyttöönotto laajemmin. Samaan aikaan koulutettiin myös ensimmäiset Ericssonin omat Scrum Masterit sekä muita muutoksen avainhenkilöitä, johto mukaan lukien. Tavoitteena oli valmentaa ericssonilaisista itsestään muutosvalmentajia.

Muutos näkyi myös fyysisessä ympäristössä: kun ihmiset siirtyivät uuteen tekotapaan, heidän työtilansa päivitettiin avoimiksi tiimitiloiksi.

Kun muut tuotekehittäjät näkivät ja kuulivat Scrum-tiimin positiivisista tuloksista, hekin halusivat mukaan. Aluksi perustettiin kaksi lisätiimiä. Lopulta suuressa ”sateenkaariharjoituksessa” loputkin tuotekehittäjät järjestäytyivät moniosaaviin tiimeihin.

Tuloksena globaali referenssi

Tulokset olivat näkyviä ja näyttäviä. Yli 300 hengen organisaatiosta tuli reilussa vuodessa nopeasti ketteröityvä tuotekehitysryhmä, joka koostuu tehokkaista itseorganisoituvista ja moniosaavista tiimeistä.

Nykyään Ericssonin Suomen yksikkö on Ericssonille globaali referenssi, jossa käy kymmeniä vierailijaryhmiä vuosittain.

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä: , puh. 045 670 9790.

Case ribbon Asiakastieto Mobiilipalvelu

Suomen Asiakastieto

Arkea helpottava mobiilipalvelu yritysasiakkaille

Suomen Asiakastiedon asiakkaat tarvitsevat usein nopeasti tietoa tietystä toimittajasta tai asiakkaasta liikkuessaan esimerkiksi asiakastapaamisissa tai työmailla. Erilaisia sopimuksia ja luottopäätöksiä pitää pystyä tekemään paikan päällä.

Asiakastieto halusi tarjota asiakkaidensa käyttöön mobiilipalvelun, jolla tämä onnistuu helposti – ja toteuttaa palvelun ripeästi. Samalla yritys halusi oppia uudenlaisia toimintatapoja ohjelmistokehityksessä.

Palvelu markkinoille kuudessa viikossa

Asiakastieto valitsi palvelun toimittajaksi Reaktorin, koska se tunsi Reaktorin maineen ja kyvyn saada oikeat asiat tapahtumaan, nopeasti. Näin kävikin. Android-mobiilisovelluksen ilmainen betaversio valmistui kuusi viikkoa projektin aloittamisen jälkeen, ja maksullinen lopullinen versio kuukautta myöhemmin.

Yritystiedot esiin alle minuutissa

Palvelu on ainoa laatuaan Suomessa, ja se on saanut käyttäjiltä erinomaista palautetta. Yritystiedot löytyvät muutamalla painalluksella. Asiakkaat ovat kiitelleet sitä, että monimutkaisetkin yritysten luottokelpoisuuteen liittyvät tiedot löytyvät nopeasti, helposti ymmärrettävässä muodossa. Palvelun jatkokehityksestä muille mobiilialustoille tehdään päätökset myöhemmin Android-versiosta kertyneiden oppien perusteella.

Tutustu palveluun.

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä: , puh. 050 521 5212.

Asiakkaat

Finanssi ja vakuutus

  • Aktia
  • eQ Pankki
  • Finnvera
  • Mandatum Life
  • OP-Pohjola
  • Tieto-Tapiola
  • Varma

Palvelut ja kauppa

  • Hotel Klaus K
  • Itella
  • Posti
  • Rautakirja

IT

  • Elisa
  • Ericsson
  • IBM
  • Nokia Siemens Networks
  • Saunalahti
  • Sulake
  • Tecnomen

Media

  • Micromedia
  • Oikotie
  • SanomaWSOY
  • Talentum

Julkiset organisaatiot

  • Destia
  • Geologian tutkimuskeskus
  • Hansel
  • Helsingin kaupunki
  • Ilmatieteenlaitos
  • Kansalliskirjasto
  • Kela

Yliopistot ja korkeakoulut

  • HAMK
  • Helsingin yliopisto
  • KyAMK
  • Stadia
  • TAMK

Teollisuus

  • Konecranes
  • MSD
  • NCC
  • Oriflame
  • Schering-Plough
  • UPM